Kruunucharka - kun ei tarvitse enää etsiä
Kun ajattelen kruunuchakraa, ensimmäinen sanani on yhteys.
En kuitenkaan osaa tarkasti sanoa, yhteys mihin.
Universumiin. Elämään. Luontoon. Johonkin itseäni suurempaan. Ehkä lopulta myös omaan itseeni.
Minulle kruunuchakra ei ole jotakin, mitä pitäisi avata tai suorittaa. Se on enemmänkin hetki, jolloin kaikki ylimääräinen putoaa pois.
Jäljelle jää rauha.
Ja rakkaus.
Sahasrara – tuhatterälehtinen lootus
Kruunuchakraa kutsutaan sanskritiksi nimellä Sahasrara. Chakraperinteessä se sijoitetaan päälaelle ja sitä kuvataan usein tuhatterälehtisenä lootuksena. Sen väreiksi liitetään violetti ja valkoinen.
Minulle erityisesti valkoinen tuntuu oikealta.
Ei tyhjänä värinä, vaan päinvastoin.
Valkoinen valo sisältää kaikki näkyvän valon värit. Kun se kulkee prisman läpi, siitä avautuu kokonainen kirjo.
Ajatus on kaunis.
Kaikki värit, joista olen kirjoittanut näiden chakrojen yhteydessä, ovat tavallaan olleet siinä koko ajan.
Punainen. Oranssi. Keltainen. Vihreä. Sininen. Indigo. Violetti.
Ja lopulta valo.
Mitä korkeampi yhteys minulle tarkoittaa?
En tiedä, tarvitseeko sitä edes määritellä.
Olen elänyt suuren osan elämästäni maailmassa, jossa asioiden pitää täsmätä. Numeroiden pitää mennä oikein. Rakenteen pitää kestää. Syyllä on seuraus.
Pidän siitä maailmasta edelleen.
Mutta elämä on opettanut minulle myös, ettei kaikkea tärkeää voi todistaa, mitata tai laskea.
Olen joskus luonnossa tuntenut hetken, jolloin en oikeastaan ajattele mitään. Metsä ympärillä, meri edessä tai sade iholla – ja yhtäkkiä ei olekaan tarvetta päästä mihinkään.
Olen vain osa sitä.
Minulle korkeampi yhteys on ehkä juuri tällainen kokemus.
Ei sitä, että nousisin jonnekin korkeammalle.
Vaan sitä, että raja minun ja muun maailman välillä muuttuu hetkeksi vähän ohuemmaksi.
Puhtaus
Puhtaus on minulle kruunuchakrassa tärkeä sana.
En tarkoita täydellisyyttä.
Enkä sitä, että ihmisen pitäisi olla jotenkin puhdas ajatuksiltaan, elää oikein tai päästä eroon kaikesta keskeneräisestä.
Ajattelen puhtautta paljon yksinkertaisemmin.
Hetkenä, jolloin ei tarvitse esittää mitään.
Ei tarvitse olla hyödyllinen. Ei vahva. Ei viisas. Ei tehokas. Ei edes erityisen henkinen.
Voi vain olla.
Siinä on minulle jotakin hyvin puhdasta.
Ja sitten rakkaus
Rakkaus on vaikea sana, koska käytämme sitä niin moneen asiaan.
Rakastamme ihmistä. Lasta. Kotia. Musiikkia. Taidetta. Metsää. Merta.
Mutta kruunuchakran yhteydessä ajattelen rakkautta vielä suurempana.
Rakkautta, joka ei tarvitse kohdetta.
Sellaista, jossa ei kysytä, mitä saan takaisin.
Ehkä se on lempeyttä kaikkea elävää kohtaan. Ehkä syvää hyväksyntää sille, että elämä on juuri nyt tällainen. Ehkä tunnetta siitä, että kaikesta erilaisuudestamme huolimatta olemme osa samaa kokonaisuutta.
En tiedä sille täydellistä määritelmää.
Ja ehkä juuri siksi se tuntuu niin suurelta.
Kun tieto muuttuu ymmärrykseksi
Nuorempana ajattelin ehkä useammin, että mitä enemmän tiedän, sitä paremmin ymmärrän.
Nyt en ole siitä enää aivan varma.
Tietoa voi kerätä loputtomasti. Voi opiskella, lukea, analysoida ja etsiä uusia vastauksia. Minäkin teen sitä mielelläni.
Mutta joskus ymmärrys tulee aivan toisesta suunnasta.
Yhtäkkiä jokin asia, jota on pyöritellyt pitkään, vain asettuu paikalleen.
Ei siksi, että olisi saanut vielä yhden tiedonmurusen.
Vaan koska ei enää taistele sitä vastaan.
Ehkä viisaus ei olekaan sitä, että tietää kaiken.
Ehkä se on sitä, että tietää, mitä ei tarvitse tietää.
Seitsemän väriä – ja takaisin valoon
Tämän chakra- ja värimatkan aikana olen kulkenut seitsemän värin läpi.
Jokainen niistä on avannut erilaisen näkökulman ihmiseen, tunteisiin ja siihen, miten itse koen maailman.
Kruunuchakran kohdalla ympyrä tuntuu sulkeutuvan.
Värit palaavat valkoiseen valoon.
Minä palaan ajatukseen yhteydestä.
Ehkä meidän ei tarvitse koko ajan tulla joksikin enemmän.
Ehkä kaikkein korkeimmalla ei odotakaan vastaus.
Ehkä siellä odottaa hiljaisuus, jossa ymmärtää hetken olevansa osa jotakin paljon suurempaa.
Ja ehkä sen nimi on rakkaus.